Artesaaniksi

Wednesday, March 15, 2006

Osa 24. Uusi tuleminen

Heipä hei!
Ihme jos joku vielä muistaa koko blogin olemassaoloa, kun itsekin sen hetkeksi unohdin joulukiireissäni. Sitten kun olisi taas ollut aikaa kirjoittaa, huomasin unohtaneeni salasanan bloggeriin. Järkkyä! Vastaukset kyselyihini hukkuivat roskapostiin ja nyt vasta jaksoin yrittää uudelleen. Hyvällä tuloksella, kuten näette :-).

Koulussa on kivaa, joskin takaisin pariimme palanneet teinit välillä ärsyttävät äänekkyydellään. (Peruskoulu-pohjaiset olivat yhteisten aineiden jaksolla kun me tutustuimme kansanomaiseen kirjontaan.) Syksyllä pidin sitä elämöintiä ihan normaalina, mutta nyt se ärsyttää.

Luokaltamme on lopettanut jo ainakin 6 ihmistä ja muutama käy koulussa silloin kun sattuu huvittamaan. Olen todella huolestunut siitä, että meidän linjalta valmistuu parhaimmillaankin vain puolet aloittaneista! Ymmärrän hyvin, että jotkut tajuavat valinneensa väärän alan ja joku vaihtaa korkeammalle asteelle opiskelemaan, mutta silti tämä on hälyyttävää. Mistähän tämä johtuu, ja miten saisin motivoitua luokkakaverit valmistumaan kanssani? ;).

Valmistumistahtoni on vahva, mutta sille on tullut voimakas kilpailija nimeltään vauvakuume.
Minä höppänä rupesin jopa kirjomaan liinaa, jolla vauvan pää kuivataan ristiäisissä. Ei meille mitään vauvaa ole tulossa, mutta ajattelin sen olevan kiva perintökalleus tinaisen kastemaljan pariksi... pienenä taka-ajatuksena toki on haave siitä, että sillä vielä kuivattaisiin _minun_ vauvani pää.

Hiljaiseloni aikana olen neulonut melko paljon, mutta vain kaikkea pientä; lapasia, sukkia, pipoja, säärystimiä. On kiva tehdä juttuja, jotka valmistuvat parissa illassa. Nurkassa odottaa kilo harmaata villalankaa villatakkia varten - pitäisi vaan kehitellä sopiva malli ja alkaa neulomaan. ehkä se sitten ensi syksynä on valmis :-).

Wednesday, December 14, 2005

Osa 23. Kulttuurin soveltamista

Koulu ja jouluvalmistelut imevät kaiken aikani.
Koulussa on opeteltu nyt perinteistä suomalaista kirjontaa. Se on ihan hauskaa puuhaa, mutta mieluummin keskittyisin siihen joulun jälkeen. Varsinkin lankoja laskien tehtävät kirjonnat kun vaativat sangen tarkkaa keskittymistä. Tänään kokeilin vapaamuotoista kirjontaa ja tulos on niin upea, että oli pakko vihdoinkin kokeilla miten tänne nämä kuvat lähetetään! :D

Nyt pitäisi enää keksiä, mihin kaikkeen voisin vastaavia kuvioita kirjoa.

Thursday, November 17, 2005

Osa 22. Lasten nukuttamisen vaikeudesta

Tänään mies on taas menossa ja minä yksinhuoltajana.
Ilta meni riehumiseksi ja nukkumaanmeno oli tuttuun tapaan kamala show.
Lasten pitäisi olla nukkumassa viimeistään kahdeksalta, että heräävät aamulla virkeinä.
Minä vain olen niin toivottoman saamaton, etten jaksa ajoissa komentaa heitä keräämään lelunsa ja syömään iltapalaa. Hampaiden pesu menee pelleilyksi, eikä yöpukukaan meinaa mennä päälle kun lapset käyvät ylikierroksilla. Luen iltasadun ja -rukouksen, laulan pari laulua ja pidän kädestä. Poikanen potkii peittoa ja kiljuu ettei väsytä... niinpä niin, ei tietenkään väsytä. Muuten vain on itkettänyt kaikki mahdollinen tarhasta tulosta saakka.

Tässä vaiheessa ihmettelen, miksi ihmeessä päästin mieheni "iltalomalle". Taas jäi lempisarjani Kotikatu katsomatta.... ja taas kannan syyllisyyttä siitä, etten ole tarpeeksi hyvä äiti. Hyvä Äiti ei tietenkään hermostuisi lasten temppuiluihin, vaan hoitaisi oman osuutensa tarmokkaasti ajallaan ja sitten istuisi silittelemässä vaikka aamuun asti. Hyvä Äiti ei kaipaa omaa elämää, koska hänen elämänsä tarkoitus on tehdä perheensä onnelliseksi.

Geenimanipulaatiohan on koko ajan yleistymässä... manipuloisiko joku minuun Hyvän Äidin geenejä... vaikka ihan vain testimielessä. En tarvitse isoja palkkioitakaan!

Osa 21. Eilen oli hyvä päivä

On se ihme, miten paljon sää vaikuttaa mielialaan.

Eilen oli pitkästä aikaa pakkasta ja aurinko paistoi ihanasti. Ja minulla oli iloinen mieli!
Siitäkin huolimatta, että mies oli työmatkalla ja myöhästyin aamulla bussista lasten hoitoonvientisähläysten takia. Kävin sitten koulussa vain muovailemassa (hienolta nimeltään plastista sommittelua) hassun kengän ja syömässä. Tuollaiset parin tunnin koulupäivät onkin oikein mukavia! Koulun jälkeen menin paikalliseen halpakauppaan ostaakseni 7 veljestä tarjouksesta, mutta ne oli jo myyty loppuun. Aika hassua, kun tarjous alkoi vasta samana päivänä ja hyllyt ammottivat tyhjyyttään klo 12. No, empä minä lisää lankaa oikeasti tarvisikaan. Vanhatkin projektit ovat jäissä jaksamattomuuteni vuoksi.

Haettuani lapset hoidosta kävelimme yhdessä rantaan katsomaan joko järvi on jäässä.
Ei ollut kuin vähän reunoilta, mutta yhdessä veneessä oli sadelätäkön pinnassa kaunis jäälevy, josta lapset heti rupesivat väsäämään ikkunoita taloleikkiinsä.
Pari vuotta sitten järvi jäätyi yhdessä yössä todella kauniisti- jää oli kantava ja täysin kirkas. Oli hassua kävellä "veden päällä" ja katsella kaisloja ym järven elämää. Tänä vuonna ei kai tule niin kovia pakkasia yhtäkkiä, mutta innolla tarkkailen järven tilannetta.

Tuo meidän lähirantamme ei varsinaisesti ole mikään maisemakohde, pusikkoinen veneiden säilytyspaikka vain. Mutta kuitenkin sieltä on todella kauniit näkymät järvelle ja vastarannalle.
Silmä lepää ja sielu rauhoittuu aina siellä käydessä. Eilen vakuutuin (taas vaihteeksi ;)), että tämä on juuri se paikka, missä haluan elää ja lapseni kasvattaa. Tekisi mieli ostaa tontti ja rakentaa talo tähän ihan lähelle... tai nyt aluksi ostaa vain se tontti. Mutta hirvittää ajatus lisälainasta. Sitä paitsi autokuume on kuitenkin kovempi kuin tonttikuume. Pitäisiköhän lotota?

Monday, November 14, 2005

Osa 20. Olen luuseri!



I am 79% loser. What about you? Click here to find out!



Nyt se on sitten todistettu, tämähän on varteenotettavan ja puolueettoman tutkimuksen tulos! ;D

En ole jaksanut blogata yli kuukauteen. Syksy on ollut aika synkkää aikaa sielulleni. Olen tosi väsynyt pimeisiin aamuihin ja pimeisiin iltoihin, vesisateeseen ja tuuleen. Riehuviin lapsiin ja turhauttaviin koulutehtäviin. Välillä jopa mietin koulun lopettamista. Haluan kyllä artesaaniksi, mutta en oikein jaksa tätä elämää. Mies on palannut "normaaliin" työrytmiinsä, eli tekee töitä aina - joskus kotona, mutta useimmiten muualla. Minä kannan päävastuun lapsista ja kodista, stressaten kaikesta ihan kamalasti. Haluan olla täydellinen äiti ja täydellinen opiskelija.

Haaveilen omasta autosta ja samalla pelkään ajamista ja inhoan parkkeeraamista.
On vain niin tylsää odotella bussia säiden armoilla... välillä joudun odottamaan 50 minuuttia koulun loppumisen jälkeen. Kun vihdoin pääsen päiväkotiin varttia vaille viisi, (lähes) kaikki muut lapset on jo haettu ja omani odottavat hylätyn oloisina. Taas yksi veitsi itseään syyllistävän äidin rintaan. Siinä vaiheessa olen niin väsynyt ja nälkäinen, etten jaksa antaa lapsille heidän kaipaamaansa huomiota.

Miehelleni - jos hän sattuu tulemaan kotiin koko iltana - olen kiukkuinen ja esittelen vain alahampaitani. Mitään järjellistä keskustelua on turha yrittääkään ja romantiikka on muuttanut muualle jo kauan sitten.

Menisinkö lataamolle vai lopettaisinko koulun... vai sinnittelenkö vielä jouluun... sitten pääsiäiseen... sitten kesälomaan...
Jos kyse olisi vain minusta, sinnittelisin varmasti - vaikka harmaan kiven läpi.
Mutta kun pelissä on perheeni hyvinvointi, en voi ajaa itseäni loppuun vain itselleni tärkeän päämäärän saavuttamiseksi. Kumpa vain tietäisin, mihin vedän rajan.
Milloin olen liian väsynyt - mikä on normaalia ja mikä masennusta?

Wednesday, October 05, 2005

Osa 19, Ensimmäinen jakso on nyt ohi

...eli lukuvuodesta on käyty jo viidesosa. Niin se aika rientää!
Ekassa jaksossa sain aikaiseksi läjän piirrustuksia ja väritystehtäviä (värioppi on hauskaa! :)),
neulatyynyn ja paitapuseron. Ja kansiollisen harjoitustilkkuja.

Huomenna alkavassa jaksossa suunnitellaan, kaavoitetaan ja ommellaan hame, käydään ensiapukurssi ja jatketaan piirustusta sekä värioppia. Uutena aineena alkaa ympäristöestetiikka. Millaistahan se mahtaa olla? Huomenna se kai selviää.

Harmittaa, etten päässyt valitsemilleni valinnaiskursseille. Tuntuu suurelta petokselta, että valinnanvapautta mainostetaan, vaikka ylioppilaat pudotetaan valinnaisista pois lähes automaattisesti. Meillä kun valinnaisiksi on laskettu kelle mitäkin lukiokursseja. Aivan epäreilua, etten pääse esim. kasvivärjäyskurssille, koska olen 10v sitten lukenut pakolliset ruotsinkurssit!
Jos tästä jotain positiivista on pakko keksiä, niin on kai se kiva päästä kotiin kahdeltatoista muiden jäädessä valinnaisiin. Muuten onkin sitten 8-16 päiviä ihan riittävästi. Harmi, että vuoden pisimmät koulupäivät ajoittuvat juuri pahimpaan kaamosaikaan.

Tänään oli materiaalitiedon tentti. Se meni kai kohtalaisen hyvin, mutta pitkin yötä heräilin tarkistamaan, etten ole nukkunut pommiin. Nyt olen siis kovasti väsynyt. Lupailin lapsille, että leipoisimme tänään korvapuusteja. Äsken sitten tein vaihtokauppaa - leivommekin kaurakeksejä, että pääsisin helpommalla. Lapset katsovat pikkukakkosta, mutta kohta se jo loppuu ja sitten on mentävä keittiöön. Toivottavasti en menetä hermojani.

Tuesday, September 27, 2005

Osa 18. Taistelua kateutta vastaan

Eilen ja tänään on kiukuttanut se, että "kaikilla muilla" on hieno iso talo ja ihania vaatteita ja kaikkea muutakin hienoa. Järjellä ymmärrän, ettei meidän kannata ottaa yhtään isompaa asuntolainaa kuin nyt jo on, eikä minun pitäisi tuhlata vähiä rahojamme vaatteisiin. Tuntuu vaan tosi kurjalta. Miksi minä en osaa olla tyytyväinen kaikkeen siihen hyvään ja kauniiseen mitä meillä on? Miksi aina pitäisi saada jotain lisää?

Joskus tein suuren havainnon: tajusin, että noilla epärationaalisilla tarpeilla/himoilla ihminen yleensä yrittää vain peittää jotain todellista tarvetta. Kun ei oikein tiedä, mitä oikeasti on vailla - tai kun ei pysty sitä tarvetta täyttämään - yrittää hukuttaa itsensä johonkin muuhun, tyynnyttää tuskansa jollain, minkä kuvittelee olevan helpommin saatavilla. Tänään taistelen tuota teoriaa vastaan; jankutan mielessäni, etten tarvi mitään muuta kuin sen ihanan vaaleanpunaisen villatakin ollakseni onnellinen. (Niin ja se ihana omakotitalo vanhan puutarhan keskellä, lähellä palveluita kelpaisi myös ;).) Jos huomenna menisin ostamaan sen villatakin, olisinkohan oikeasti onnellinen... vai kokisinko syyllisyyttä siitä, että tuhlasin turhuuksiin.

Yhdestä asiasta nyt kuitenkin olen onnellinen: Minusta tuli eilen täti toisen kerran. Oi kumpa pääsisin pian katsomaan millainen poika maailmaan putkahti!

Wednesday, September 21, 2005

Osa 17. Epämääräisiä höpinöitä

Harmi kun en pääse aina heti kirjoittamaan tuoreita kuulumisia. Ajan laimentamia juttuja on aika tylsä naputella. Kerronpa siis ihan lyhyesti senkin, että poikanen kaatui päiväkodissa ja löi päänsä naulankantaan. Reipas poika kävi lääkärissä hoitajan kanssa, ja liimalappu otsassaan selitti ylpeänä päässeensä taksin kyytiin! Onneksi ei käynyt pahemmin.

Olenkohan kirjoittanut (en jaksa tarkistaa, kuka nyt omaa blogiansa lukisi ;)), että koulussa ommellaan nyt paitapuseroa. Opiskelujen alkaessa kerroin lapsille, että menen opettelemaan vaatteiden ompelemista. Tytär kysyi "Miksi? Sähän osaat jo!" ja itsekin luulin osaavani. Kuukauden aikana olen saanut huomata, etten osaa juuri mitään. Tai siis opittavaa ainakin on vielä todella paljon! Koskaan en ole mitään ommellut samalla tarkkuudella kuin tuota paitapuseroa, josta ei edes tule hieno. Ihan itse valitsin kaavan ja kankaan, mutta lopputulos näyttää lähinnä yöpaidalta, eikä siksi oikein motivoi nysväämään joka kulmaa tosi tarkasti.
Sinänsä on kiva oppia tekemään kaikki yksityiskohdat (kaulurikaulus yms) _oikein_ ja tarkasti, että osaan ne tehdä sitten hienompiinkin töihin.

Stressaan jo nyt ensi kesästä - tarkemmin sanottuna siitä, hakisinko jotain töitä kesäksi. Olisi ihanaa viettää leppoisia kesäpäiviä lasten kanssa, mutta rahakin kelpaisi. Parasta olisi tietenkin, jos saisin oman alan töitä läheltä kotoa ja työpäivät olisivat lyhyitä. Heh heh, empä paljoa vaadikaan. Elokuussa on sitten työssäoppimisjakso. Voisi olla kivaa mennä juhlapukuompelimoon tai vaikka teatterin puvustamoon. Miettimis- ja hakemisaikaa on vielä reilusti, mutta silti nuo jo vaivaavat mielessä.

Olen luullut, etten osaa piirtää ja siksi piirtäminen on ollut minulle aika vastenmielistä puuhaa viimeiset kymmenen vuotta. Tosi harvoin piirrän edes lasten kanssa. Koulussa on ollut pakko piirtää paljon, ja hupsis! Olen huomannut, että osaankin piirtää aika hyvin, kun vaan jaksan keskittyä. En siis todellakaan kuvittele olevani mikään mestaritaiteilija, mutta en enää pelkää piirustustunteja. Kivaa. Tänään väriopin tunnilla tutustuttiin pointillismiin eli maalaamiseen pelkkiä pisteitä käyttämällä. Tein aika hauskan porkkanan.